SAAT SEN MISTÄ LUOVUT JA MENETÄT SEN MIHIN TAKERRUT
Monet ovat niin tottuneet kontrolloimaan elämää, etteivät he huomaa sitä tekevänsä. Ihminen pyrkii hallitsemaan elämää sen sijaan että hän eläisi sitä. Se että ihminen voisi kontrolloida elämää on luonnollisesti illuusio. Me tiedämme miten käydä kaupassa, miten ajaa autoa tai miten lyödä naula seinään, mutta suuremmissa, elämää koskevissa ratkaisevissa asioissa emme. Ja kuitenkin juuri sitä yritämme.
Pelko synnyttää tämän kontrolloimisen tarpeen. Pelko ettemme riitä, että emme kelpaa emmekä ole tarpeeksi hyviä tai ettei meidän käy hyvin. Pelkäämme, että meidän käy huonosti. Kaiken tämän pelon takana on suurin mahdollinen pelko eli pelko että emme saa rakkautta. Ja kun pelkäämme ettemme saa rakkautta, emme elä rakkaudessa. Toisin sanoen pelko syntyy siitä, kun emme elä rakkaudessa.
Eräs pelon ja kontrollin ilmenemismuoto on takertuminen siihen mitä me tarvitsemme. Tarvitsemme rakkautta niin paljon samalla kun jollain tasolla kuvittelemme, ettemme voi sitä saada. Niinpä tämä menettämisen pelko saa meidät kontrollin avulla ikään kuin varmistamaan, ettemme menetä rakkautta. Mutta juuri tämä vaatiminen ja takertuminen saa rakkauden väistymään. Miksi? Siksi että rakkaus voi elää ainoastaan siellä missä vapaus vallitsee. Rakkautta ei voi saada vaatimalla eikä pakottamalla, sillä rakkaus on suvereeni ja omaehtoinen.
Rakkauden elinympäristö on ihmisen persoona. Rakkaus on tämän persoonan synnyttänyt rakastamalla sitä ilman ehtoja. Huolella, sinnikkyydellä ja antamalla loputtomasti anteeksi. Niinpä rakkaus on mystisessä yhteydessä ihmisen persoonaan. Ihmisen persoona ja rakkaus ovat toistensa sisaruksia. Jollei ihmisen persoonaa rakasteta, rakkaus väistyy suhteesta, sillä rakkaus ei jätä luomustaan pulaan. Niinpä rakkauden edellyttämä vapaus on käytännössä sitä, että toisen persoona jätetään koskemattomaksi. Siksi, että se on rakkauden luomus. Jos rakkaus -sanan tilalle asetetaan sana Jumala, voidaan siis sanoa, että Jumala poistuu suhteesta mistä ihmisen persoonaa ei kunnioiteta. Siksi että Jumala suojelee ihmisen persoonaa ja haluaa että se jätetään koskemattomaksi.
Niinpä rakkauden edellyttämä vapaus nousee ihmisen persoonan kunnioittamisesta. Tämä ihmisen persoonan kunnioittaminen ilmenee kyvyssä kokea toinen ihminen erilliseksi. Sinä olet sinä ja minä olen minä. Minä en halua muuttaa sinua minuksi vaan haluan, että sinä tulet yhä enemmän sinuksi. Samalla kun minusta tulee enemmän minä ja minä pysyn minuna ja tulen yhä enemmän minuksi. Tämä nousee viime kädessä siitä, että Jumala minussa kunnioittaa Jumalaa sinussa. Hän kunnioittaa niin paljon, että hän haluaa vaalia itsensä ilmentymää sinussa juuri siten kuin hän sinussa ilmenee. Jumala on ikään kuin monistanut itsensä ja tehnyt itsestään uuden ilmentymän luodessaan sinut siksi ainutlaatuiseksi ja ainutkertaiseksi persoonaksi joka sinä olet. Sinä olet siis Jumalan rakkauden ilmentymä.
Luodessaan sinut Jumala on käyttänyt huikeaa kykyään olla luova, siksi sinä olet syntynyt ainoaksi sinuksi koko maailmankaikkeudessa. Toista samanlaista ei ole koskaan ollut, ei ole nyt eikä tule olemaan. Edes sormenjäljet eivät ole kahdella ihmisellä samat saatikka sitten persoonat. Tämän vuoksi Jumalan ja rakkauden näkökulmasta tehdään väkivaltaa Jumalalle itselleen, jos ihmisen erillisyyttä ja ainutlaatuisuutta ei kunnioiteta sellaisena kuin se ihmisen persoonassa ilmenee.
Tämä kunnioittamattomuus voi ilmetä siten, että toisen persoonan vapautta olla se mikä hän on, ei vaalita. Rakkauden vaatiminen on juuri tätä kunnioittamattomuutta. Ja siksi rakkaus poistuu suhteesta, josta kunnioitus poistuu. Tämä on se syy miksi erillisyys on läheisyyden edellytys. Kun tajutaan toisen erillisyys, toiselle annetaan vapaus. Kun toiselle annetaan vapaus olla se mikä hän on, syntyy yhteys. Ja juuri tähän yhteyteen rakkaus tulee. Niinpä syntyy huikea paradoksi: erillisyys on läheisyyden edellytys.
Kun siis kunnioitat toisen erillisyyttä, vapautat hänet olemaan se mikä hän on. Toiselle syntyy tila olla se mikä hän on ja juuri tähän tilaan rakkaus astuu, sillä nyt se tunnistaa vapauden olla se rakkauden ihmeellinen luomus, jonka se tietää olevansa. Mutta kun takerrut toiseen ihmiseen ja vaadit rakkautta, rakkaus tunnistaa vapauden puuttumisen, joka riistää siltä mahdollisuuden olla se ihmeellinen luomus, joka se tuossa kyseisessä persoonassa on. Kaikki on siis oikeastaan Jumalan välistä kanssakäymistä itsensä kanssa. Eikä tämä kanssakäyminen voi toteutua kuin siellä missä rakkauden vapautta kunnioitetaan eli siis Jumalan olemuksen sisintä luonnetta kunnioitetaan.
Comments