IHMINEN, JOKA ELÄÄ TIETOISUUDEN TILASSA, EI ENÄÄ OLE MIELIPITEIDEN VANKI, EI MUIDEN EIKÄ VARSINKAAN OMIEN.
Onko olemassa absoluuttista totuutta, sellaista asioiden tilaa, joka olisi ehdottomasti totta vai onko kyse aina vain ihmisten mielipiteistä? Mielipiteitä on yhtä monta kuin on ihmisiä, mikä niistä on oikea vai ovatko ne kaikki vääriä? Mistä tietää mikä on todellisuus, jos todellisuudesta on miljardeja eri käsityksiä? Onko edes olemassa mitään sellaista kuin todellisuus, onko kaikki vain aistiemme muodostamaa harhaa?
Entä mitä on tietoisuus? Hengelliset opettajat ja mystikot puhuvat tietoisuudesta, mitä he sillä tarkoittavat? Tietoisuus mistä? Todellisuudestako?
Olisi surkeaa jollei ihmiselle olisi annettu kykyä erottaa todellisuutta epätodellisuudesta. Silloin elämästä täällä ei tulisi mitään. Eläisimme epätodellisuudessa ja luulisimme sitä todellisuudeksi. Onneksi meille on se kyky annettu. Ja se kyky sijaitsee sisällämme.
Todellisuudella on sellainen ominaisuus, että ihminen, joka elää yhteydessä itseensä, kykenee tunnistamaan mikä on totta myös hänen ympäristössään. Yhteys itseen tarkoittaa yksinkertaisesti tietoisuutta. Sisällämme asuu todellisuuden ilmentymä, olemme totta sisimmässämme. Olemme totta samalla tavalla kuin koko luonto on totta. Koivu ei valehtele havisuttaessaan lehtiään, lehmä ammuessaan eikä koira heiluttaessaan häntäänsä. Vai onko joku nähnyt, että koira olisi heiluttavinaan häntäänsä? Koiran häntä heiluu koska koira on totta. Tämä sama todellisuus asuu ihmisen sisällä, aitona, teeskentelemättömänä ja totuudellisena.
Mutta me ihmiset kadotamme yhteyden siihen, kadotamme sen kenties jo hyvin varhain. Alamme sopeutua ympäristöömme tavalla, joka saa meidät hylkäämään itsemme. Tai kenties voisi sanoa, että hylkäämme itsemme, jotta sopeutuisimme ympäristöön, joka ei ole totuudellinen. Vaistomme ja tunteemme kertovat meille, että jokin ei nyt ole niin kuin pitäisi. Mutta jos meillä ei ole rakkautta lähellämme, hylkäämme itsemme, jotta meitä ei hylättäisi. Lapsi, joka elää vailla rakkautta on valmis hylkäämään itsensä, jotta hän saisi rakkautta. Hylätessään itsensä hän hylkää sen sisäisen instrumentin, jonka avulla hän kykenisi tunnistamaan ympäristöstään mikä on totta ja mikä ei. Kadottaessaan oman totuutensa hän kadottaa kyvyn tunnistaa totuus koko elämässä. Ihmisen todellisuudentaju vaurioituu sitä mukaa kun hän hylkää itsessään sen mikä on totta. Usein tämä tapahtuu juuri siten, ettei uskalla tuntea tunteitaan eikä ilmaista niitä. Tunteet ovat herkkä instrumentti, niin herkkä, että uskaltaakseen tuntea omia tunteitaan sen täytyy olla turvallista. Ja se on turvallista vain siellä missä ihmisen sisintä kunnioitetaan. Toisin sanoen siellä missä on rakkautta.
Todellisuus ei siis ole mikään älyllisen filosofoinnin kohde, vaan se on paikka missä meidän tulisi elää. Ja jotta me voisimme elää todellisuudessa, meidän tulee voida tunnistaa todellisuus itsessämme. Ihminen, joka on yhteydessä sisällään olevaan todellisuuteen, on yhteydessä ulkopuolella olevaan todellisuuteen. Tämä kyky pitää sisällään myös kyvyn tunnistaa se mikä ei ole totta. Tietoinen ihminen tunnistaa ei- tietoisen ihmisen valheellisuuden. Tietoisuus omassa itsessä olevasta valheellisuudesta on antanut tämän kyvyn. Ei voi nähdä toisen varjoa ennen kuin on nähnyt omansa. Mutta kun on nähnyt oman varjonsa, on vapautunut siitä. Vapautunut elämään todellisuudessa ja tunnistamaan todellisuus sekä itsessä että toisessa. Kun taas ihminen, joka ei elä todellisuudessa, ei tiedä mitä todellisuus on. Siksi hän mielellään spekuloi ja filosofoi. Hän suhtautuu älyllisen kriittisesti väitteeseen, että jokin olisi absoluuttisen totta vain siksi että se on totta. Epätodellisuudessa elävä ihminen haluaa tehdä asioista monimutkaisia, koska hän haluaa luoda älyllisen savuverhon epätodellisuuden ympärille. Miksi? Siksi ettei hän tunne todellisuutta vaistonvaraisesti eikä halua tätä kyvyttömyyttään tunnustaa. Ihminen, joka elää todellisuudessa, ei tee asioista monimutkaisia, koska hänelle ne ovat yksinkertaisia. Ne ovat yksinkertaisia siksi, että hän elää tietoisuudessa. Kun elää tietoisuudessa, näkee miten asiat ovat ja kykenee tunnistamaan todellisuuden. Miksi? Siksi että todellisuudella on sellainen ominaisuus, että ihminen, joka elää siinä, kykenee sen tunnistamaan. Silloin hän ei ole riippuvainen ihmisten mielipiteistä. Todellisuus on todellisuus riippumatta siitä mitä mieltä jotkut siitä ovat. Kaikkein helpottavinta tietoisuudessa on, ettei enää tarvitse olla omienkaan mielipiteiden tai ajatusten riepoteltavissa. Tämä vapauttaa oikeassa olemisen pakkomielteestä. Kun on levollisesti läsnä itsessään ja sitä kautta todellisuudessa, mikään ei enää uhkaa, joten ei tarvitse enää puolustautua. On vapaa olemaan jopa väärässä, kohauttaa olkapäitään ja jatkaa matkaansa. Kun todellisuus voidaan kokea, sitä ei tarvitse puolustaa eikä sen äärellä spekuloida. Voi yksinkertaisesti asettua siihen, koska todellisuus on aina suurempi kuin ihmisten mielipiteet siitä.
Tulkaa lasten kaltaisiksi, sanoi nöyrin ja siis pienin maan päällä koskaan kulkenut ihminen, Jeesus Nasaretilainen. Ehkä hän tarkoitti juuri tätä ihmisen kykyä löytää oma viattomuus, kuolla pois omasta suuruudestaan ja sen kautta astua todellisuuteen, jota hän ei enää itse hallitse vaan jonka hän antaa hallita itseään.
Comments